Olen varma siitä, että äitini aavistaa jotain. Olen onnistunut salailemaan tätä häneltä jo kuukausia, mutta nyt hän on alkanut huomauttelemaan vähenevästä ja vähenevästä syömisestäni sekä päivittäisestä lenkkeilytarpeestani aina päivällisen jälkeen. Hänen kysyessään minulta asiasta viime viikolla valehtelin hänelle sujuvasti päin naamaa: enhän minä nyt sellaista, tyhmäksikö sinä minua luulet. Moraalini taitaa rapistua.
Tänään äitini ehdotti, että voisimme käydä pitkästä aikaa syömässä Raxissa. Edellisestä käynnistä oli jo melkein vuosi. Ilmoitin heti, etten halunnut syödä mitään - en tiedä, kumpi minua kammotti enemmän, lihominen vai oksentamisen mahdollisuus. Äitini kumminkin melkeinpä raahasi minut ruokapaikan ovesta sisään. Loppujen lopuksi söin niin vähän kuin mahdollista. Minulla oli monia kriteerejä: kuinka paljon minun täytyy syödä, ettei äitini epäile mitään? Paljonko mätän ruokaa napaani, etteivät rahat mene hukkaan? Paljonko pystyn tukkimaan ruokaa sisuksiini, ennen kuin vatsalaukkuni venyy kivuliaasti? Paljonko voin syödä, ennen kuin minulle tulee mieletön tarve tyhjentää vatsani?
Olin huomaavinani, että äitini tarkkaili minua syödessäni. Oli kyllä totta, että lautaselleni oli eksynyt enemmän ananasta kuin koskaan - olen lukenut jostain, että siitä on apua nesteenpoistossa, enkä voinut vastustaa halua kokeilla syödä sitä reilusti. Äitini valvovan silmän alla jouduin kuitenkin muuttamaan annosta epäterveellisemmäksi: hain vielä jäätelön ja ylimääräisen pienen kupin kaakaota heikentääkseni hänen epäilyjään entisestään.
Syönnin jälkeen suunnistimme kauppaan. Onnistuin jotenkin erkaantumaan äidistäni kaupassa ja hipsimään hänen huomaamattaan marketin yleiseen vessaan. Kaupassa oli suhteellisen vähän väkeä, vessa oli tyhjä eikä äitini ollut seurannut minua. Täydellinen tilaisuus. Olin jo kumartunut pöntön ylle, kun kiinnijäämisen pelko kuitenkin tavoitti minut. Haahuillessani vessakopissa kahden vaiheilla aloin keksiä itselleni syitä, miksi en oksentaisi. Joku voisi tulla vessaan. Ei yhdestä ateriasta liho, varsinkaan, jos syö muuten terveellisesti. Jatkuva oksentamiseni pilaa hyvinhoidetut hampaani. Minun piti muutenkin lopettaa tämä. Tämä syöminen voisi olla vaikkapa lahja äidilleni.
Vaikka en ollut tehnyt mitään, vedin vessan lähes mielenosoituksellisen päättäväisesti ja marssin pesemään käteni. Samalla sekunnilla kassaneiti astui vessaan ja sulkeutui koppiin. Tajusin tehneeni hyvän päätöksen. Silti tämä mässäämisreissu on kaivellut mieltäni koko päivän ja pitänyt yllä huonon omantunnon tunnetta. En haluaisi sitä riesakseni. Ei syöminen voi tehdä minusta huonoa ihmistä.
En jostain syystä ole kuitenkaan syönyt mitään muuta koko päivänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti